Datan demokratisointi ja älykkäät agentit – Mitä opimme AWS Summitista? 

Omalla kohdalla varma merkki kesän tulemisesta on AWS Summit Tukholmassa. Tapahtuma tarjosi katsauksen siihen, mihin suuntaan pilvipalvelut, data-alustat ja tekoälyratkaisut ovat kehittymässä. Tämän vuoden tapahtuman selkeä teema oli agenttipohjainen tekoäly, datan hallinta modernien datalakejen avulla sekä AWS:n tavoite tuoda tekoäly aidosti osaksi liiketoimintaprosesseja – ei vain teknologiahankkeiksi. Tapahtumassa oli yli 80 sessiota eri osa-alueilta ja tähän blogiin on kerätty huomioita sessioista, joihin itse osallistuin. Sessiot, joihin osallistuin keskittyivät agenttipohjaisiin ratkaisuihin, generatiiviseen analytiikkaan ja moderneihin datalakeihin.

Agenttipohjainen tekoäly nousee keskiöön

Keynotessa avattiin AWS:n näkemystä siitä, että tekoälyn seuraava vaihe rakentuu agenttien ympärille. AWS korosti, että organisaatioiden tavoitteena ei ole enää vain hyödyntää yksittäisiä tekoälymalleja, vaan rakentaa kokonaisia älykkäitä työnkulkuja ja automaatiota tukevia agentteja. 

Useat asiakastarinat havainnollistivat tätä muutosta käytännössä. Danske Bank on siirtänyt infrastruktuurinsa AWS-ympäristöön, tavoitteenaan modernisoida pankin data- ja analytiikka-alustaa sekä nopeuttaa palveluiden kehitystä. Zenseact puolestaan kertoi datatehtaan rakentamisesta AWS:n päälle autonomisen ajamisen kehitystä varten, missä datamäärät, analytiikka ja koneoppiminen yhdistyvät erittäin suurissa mittakaavoissa. 

Erityisen kiinnostava case oli DNB Bankin KYC-ratkaisu (Know Your Customer), jossa tekoälyä hyödynnetään asiakastietojen tarkistamiseen ja riskienhallintaan. Ratkaisussa yhdistyivät Amazon Bedrock, generatiivinen tekoäly sekä agenttipohjainen automaatio. Esimerkki kuvasi hyvin sitä, miten tekoälyä pyritään viemään pois yksittäisistä kokeiluista kohti liiketoimintaa tukevia tuotantoratkaisuja. 

Keynoten ehkä tärkein viesti liittyi kuitenkin dataan. AWS korosti useaan otteeseen, että ilman selkeää datastrategiaa ei voida rakentaa kestävää AI-strategiaa. Tämä näkyy monessa organisaatiossa myös käytännössä: suuri osa IT-budjeteista kuluu edelleen legacy-järjestelmien ylläpitoon, mikä hidastaa tekoälyn käyttöönottoa. 

Teknologioista keskiössä olivat erityisesti Amazon Bedrock, uudet AWS-agenttiratkaisut sekä S3:n laajentuminen entistä vahvemmaksi ja monipuolisemmaksi datakerrokseksi. 

Amazon Quick ja generatiivinen BI 

AWS:n tavoite on madaltaa datan hyödyntämisen kynnystä organisaatioissa. Yksi vaihtoehto tähän on Amazon Quick -palvelu, joka tuo generatiivisen tekoälyn osaksi analytiikkaa ja raportointia.  

Amazon Quick -sessiossa esiteltiin ominaisuuksia, kuten QuickSight, QuickFlows, Quick Automate ja Quick Research. Käytännössä nämä mahdollistavat analytiikan, automaation ja tiedonhaun luonnollisella kielellä ilman syvällistä teknistä osaamista. 

Amazon Quick -palvelussa chat-pohjaiset agentit ja knowledge space -ratkaisut integroituvat osaksi yrityksen päivittäisiä työnkulkuja. Tämä suuntaus näkyy vahvasti koko markkinassa: analytiikka ei enää rajoitu BI-tiimeille, vaan tavoitteena on tehdä datasta aidosti koko organisaation työkalu. 

Teknologisesti ratkaisu nojasi vahvasti generatiiviseen tekoälyyn, Amazon Bedrockiin sekä AWS:n omaan analytiikkaekosysteemiin. 

Modernit data-alustat ja S3 Taulut 

Datan näkökulmasta vahva teema tapahtumassa oli modernien data-alustojen rakentaminen Apache Icebergin ja S3 Taulujen ympärille. 

Modern batch analytics -sessiossa esiteltiin, kuinka AWS rakentaa uuden sukupolven analytiikkaratkaisuja yhdistämällä Amazon S3 Tables, Apache Iceberg, AWS Glue, Lake Formation ja Athena. Tavoitteena on mahdollistaa skaalautuvat ja transaktionaaliset datalaket ilman perinteisten data warehouse -ratkaisujen rajoitteita. 

Sessiossa korostui myös datan hallittavuus ja tietoturva. Lake Formationin rooli käyttöoikeuksien hallinnassa sekä Glue-orkestrointi olivat keskeisiä osia kokonaisuutta. 

Myös SageMaker Unified Studio ja QuickSuite tuovat analytiikan, koneoppimisen ja visualisoinnin lähemmäksi samaa alustaa. AWS:n strategia näyttää olevan yhtenäisen dataekosysteemin rakentaminen,jossa data engineering, analytiikka ja AI yhdistyvät saumattomasti. 

Case Funnel: agenttipohjaiset dataintegraatiot 

Yksi käytännönläheisimmistä sessioista oli Funnelin esitys agenttipohjaisista dataintegraatioista. 

Funnel käsitteli ongelmaa, joka on tuttu dataorganisaatioille: SaaS-järjestelmien API-rajapinnat muuttuvat jatkuvasti, integraatiot ovat hauraita ja niiden ylläpito vie paljon aikaa. 

Ratkaisuna Funnel on rakentanut deklaratiivisen connector-alustan, jota laajennetaan nyt agenttipohjaisella tekoälyllä. Ajatuksena on, että AI-agentit voivat automaattisesti tulkita API-rajapintoja, rakentaa datamalleja ja muuntaa raakadataa analytiikkavalmiiseen muotoon. 

Tämä oli yksi konkreettisimmista esimerkeistä siitä, miten generatiivista tekoälyä voidaan hyödyntää data engineeringissä käytännön tasolla. Samalla se kuvastaa hyvin koko alan muutosta: manuaalinen integraatiotyö pyritään automatisoimaan mahdollisimman pitkälle. 

Funnelin Open Data Lake -ratkaisu AWS:n päällä osoitti myös, kuinka tärkeään rooliin avoimet formaatit ja data lake -arkkitehtuurit ovat nousseet. 

Apache Iceberg ja modernit datalaket 

Viimeinen sessio keskittyi Apache Icebergiin ja modernien datajärvien rakentamiseen Amazon S3:n päälle. 

Apache Iceberg nousi tapahtumassa lähes standardiksi modernille data-alustalle. Teknologia tarjoaa transaktionaalisuuden, schema evoluutio -ominaisuudet ja paremman suorituskyvyn suurille datalakeille. 

Sessiossa käytiin läpi erityisesti käytännön operointia: metadatan optimointia, skeemasuunnittelua sekä kustannusten hallintaa. 

AWS painotti vahvasti S3 Taulujen -ratkaisua, jonka tavoitteena on yksinkertaistaa Iceberg-pohjaisten datalaken hallintaa. AWS näkee data lakehouse -arkkitehtuurit keskeisenä osana tulevaisuuden analytiikka- ja AI-ratkaisuja. 

Yksi tärkeä havainto oli myös se, että datalakejen kehitys ei enää keskity pelkästään tallennukseen. Nyt tavoitteena on rakentaa alustoja, jotka tukevat samanaikaisesti analytiikkaa, koneoppimista, generatiivista tekoälyä ja agenttipohjaisia sovelluksia. 

Yhteenveto 

AWS Summit Stockholm 2026 vahvisti käsitystä siitä, että tekoäly on siirtymässä kokeiluista kohti tuotantokäyttöä – mutta matkaa on vielä jäljellä. Agenttipohjaiset ratkaisut, generatiivinen analytiikka sekä modernit datalaket tekevät tuloaan kovalla vauhdilla. 

Samalla tapahtuma muistutti siitä, että onnistunut AI-strategia rakentuu edelleen vahvan data-alustan päälle. Organisaatioiden on modernisoitava data-arkkitehtuurinsa, automatisoitava integraatioita ja hallittava dataa tehokkaasti ennen kuin tekoälystä voidaan saada täysi liiketoimintahyöty. 

AWS:n vahva panostus Amazon Bedrockiin, Apache Icebergiin, S3 Tauluihin ja agenttipohjaisiin ratkaisuihin antaa hyvän kuvan siitä, mihin suuntaan pilvi- ja dataekosysteemi on seuraavina vuosina kehittymässä. 

-Asko Ovaska, Partner, Senior Data Architecht & Engineer  

Data Innovation Summit 2026: Tekoäly on vain niin viisas kuin sen perusta

Viime viikon loppupuoli vierähti Tukholmassa Data Innovation Summitissa. Kyseessä on ehdottomasti Pohjoismaiden tärkein ja suurin data-alan tapahtuma, joka kokoaa saman katon alle alan kirkkaimmat toimijat, visionäärit ja tekijät.

Kista Messukeskus toimi erinomaisena kohtauspaikkana, jossa pääsimme vaihtamaan ajatuksia niin nykyisten asiakkaidemme, prospektien, kumppaneidemme kuin maailman johtavien ohjelmistotoimittajien kanssa. Se on paras paikka, jossa alan tulevaisuuden trendit muuttuvat käytännön keskusteluiksi ja jossa data verkostojen voima korostuu. Perinteisesti Suomesta oli kattava osallistujajoukko.

Hypestä kohti käytäntöä

Kun vertaamme tämänvuotista tapahtumaa viime vuoteen, muutos on silmiinpistävä. Viime vuonna puheissa dominoi vielä tekoälyn valtava potentiaali ja alkuinnostus (hype), mutta nyt ilmassa oli huomattavasti realistisempi ja tekemiseen keskittyvä ote. Organisaatiot ovat siirtyneet kokeiluista ja demoista kohti aitoja tuotantoratkaisuja.

Samalla kun tekoälyä on alettu soveltaa käytännössä, on opittu kantapään kautta, mitkä asiat todella ratkaisevat onnistumisen. Tämän kokemuksen myötä kolme kriittistä aihealuetta on noussut selkeästi ylitse muiden.

1. Ei tekoälyä ilman modernia data platformia

Käytännön työssä on huomattu, että tekoäly on loppupeleissä vain ”matemaattinen kerros” datan päällä. Jotta tekoäly voisi toimia luotettavasti ja nopeasti, se tarvitsee taakseen modernin ja skaalautuvan Data-alusta/Data Platformin. Ilman vankkaa pohjaa parhaatkin algoritmit jäävät lähes aina hyödyttömiksi.

2. Konteksti on kuningas (Context is Everything)

Tekoäly on vaikuttava, mutta se on pohjimmiltaan sokea ilman yrityskohtaista sisältöä eli kontekstia. Käytännön toteutukset ovat osoittaneet, että yleiset kielimallit hallusinoivat tai antavat ympäripyöreitä vastauksia ilman tarkkaa, kuratoitua yritysdataa. Menestyjät syöttävät tekoälylle omaa sisältöään, jolloin siitä tulee todellinen strateginen työkalu.

3. Data Governance – Villi länsi on ohi

Kolmas ja ehkä kriittisin oppi on ollut datan hallinnan eli governancen välttämättömyys. Kun AI-hankkeet viedään tuotantoon, vastuu kasvaa. On tiedettävä, mistä data tulee, kuka siihen pääsee käsiksi ja ovatko tulokset auditoitavissa? Myös vastuukysymykset on pakko ratkaista. Voidaan hyvin kiteyttää: Data ilman hallintaa on riski ja hyvä data on omaisuuserä.

Menestys syntyy teknologiasta ja ihmisistä – Etlia apunasi

Konferenssin ehkä tärkein loppupäätelmä oli, että teknologia yksin ei riitä. Tarvitaan kokeneita asiantuntijoita, jotka osaavat yhdistää nämä kolme palasta – alustan, kontekstin ja hallinnan – toimivaksi kokonaisuudeksi.

Nämä kolme osa-aluetta muodostavat Etlian osaamisen ytimen. Olemme toimineet modernien data platformien, datan hallinnan ja ”datan murskauksen” parissa yrityksemme perustamisesta lähtien. Meille nämä teemat eivät ole uusia trendejä, vaan vankkaa ydinkokemusta, jonka päälle rakennamme tämän päivän tekoälyratkaisuja.

Osaavat konsulttimme varmistavat, että data- ja tekoälyhankkeet tuottavat todellista liiketoimintahyötyä eivätkä jää vain kalliiksi kokeiluiksi. Me tunnemme datan matkan lähteestä tekoälyn käyttöliittymään saakka.

Onko teidän yrityksessänne perusta kunnossa, ennen kuin tekoälyltä pyydetään vastauksia? Ota yhteyttä, niin laitetaan datanne töihin vuosien kokemuksella!


– Petri Räsänen & Juuso Maijala

.